Ajankohtaista
-
-
Filmaaja 3_2011 on ilmestynyt. Pääpaino lehdessä on Unica 2011 asioilla.
-
-
-
-
Unica Kinossa on nähtävissä muutamia Unica 2011 festivaaliin osallistuneita lyhyimpiä elokuvia. Teclopolis ainakin kannattaa katsoa.
-
-
FVL järjestää koulutustilaisuuden 29.10.2011 Kymen Paviljonkin pikku paviljongissa alkaen klo 10.00
-
-
Filmaaja 2-2011 on ilmestynyt. Lehdessä on mm. SM-2011 filmifestivaalin tulokset ja tuomariarvostelut.
Tässä versiossa on vielä muutamia kirjoitusvirheitä, mutta niillä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä
-
-
Lähetä oma tai oppilaittesi elokuva 13.6.2011 mennessä Minun elokuvani
-tapahtumaan, joka on suunnattu sekä aloitteleville harrastajille että jo lähes ammattilaistasoisille elokuvantekijöille. Tässä vuosittain
järjestettävässä valtakunnallisessa tapahtumassa on keskeisintä elokuva-alan ammattilaisten antama suullinen ja kirjallinen palaute sekä heidän vetämänsä jatkokoulutus
-
-
Suosittu suomenkielinen editointiohjelma Pinnacle on saanut uuden ohjelmaversion.
-
-
Nuoren Voiman Liitto järjestää vuonna 2011 ensimmäisen runovideokilpailunsa
-
-
Kirkkonummen koulukeskuksessa sijaitsevassa Kirkkoharjun koulussa esitetään mielenkiintoisia ohjelmia. Sisäänkäynti Asematien ja Koulupolun risteyksessä.
-
-
Filmaaja 1-2011 on ilmestynyt. Lehdessä on mm. SM-2011 festivaalin ohjeet sekä Keuruun elokuvaseuran uskomattomasta projektista ja henkilökuva Helsingin yhdistyksen tämän hetken kirkkaimmasta elokuvantekijästä Markku Hietapakasta.