JäsenhuoneYhdistyksen asiakirjat

Koulutustoiminta

Pinnacle Studio HD 15 Ultimate

Koulutus tapahtuu "puuhapajan" tapaan, jossa ohjelmaa tarkastellaan ohjatusti ja osallistujien kokemuksia yhdistämällä.

Koulutuksessa on ollut mukana yli kymmenen henkilöä. Koulutustapahtuma on tuonut myös uusia jäsenia 5 kpl, joten innostusta toiminta on aiheuttanut.

Kirjoittamiseen mennessä tapaamisia on ollut 2 kertaa ja jatkoa on suunniteltu vielä muutamaksi kerroiksi.

Koulutuksessa on mukana myös opastusta tietokoneympäristön hallinnassa, jossa kansiorakenteiden merkitys on tuotu voimakkaasti esiin.

Vuoden viimeinen puuhapaja pidettiin 30.11.2011, jossa tehtiin ryhmissä minuuttifilmi annetusta materiaalista. Harjoitus oli hyvä esimerkki videoeditoijan työstä ja samalla ryhmät saivat käytännön kokemusta teräväpiirtomateriaalin käsittelystä, eli riitikö kannetavan ominaisuudet.

Puuhapaja jäi "jouluvapaalle". Uudet tilaisuudet sovitaan vuodenvaihteen 2012 jälkeen.

Seppo Liimatainen

Kokoontuminen 8.2.2012 neuvottelutila Arvola

 

Vuoden ensimmäisessä kokouksessa kerrattiin editointiohjelman erityispiirteitä ja ratkottiin osallistujien esille tulleita ongelmatilanteita tai muita editointiin liityviä eritystoimintoja.

Seuraava kokoontuminen on 21.3.2012 klo 17:00 samassa paikassa.

 

Seppo Liimatainen

Pinnacle -ryhmän kokoontuminen 9.5.2012

Ryhmä kokoontui tällä kertaa kokoushuone Tyynelässä. Paikalle saapui 8 osallistuja. Käytiin läpi kertauksen omaisesti materiaalin siirto kamerasta, videoclippien leikkausta "siivousmielessä", videoclipin leikkaus ääni säilyttäen ja musiikin liitäminen CD-levyltä.

Kaksituntinen meni nopeasti ja päätettiin siirtyä kurssin osalta kesälomalle.

Hyvää kuvauksellista kesää kaikille.

 

Seppo Liimatainen