JäsenhuoneYhdistyksen asiakirjat

Jäsenillat 2012

Lahden Videokuvaajien vuoden 2012 toiminta käynnistyi 11.1.2012. Kino-Iiriksen tammisalissa pidetyssä jäsenillassa.

 

Jäsenillan aluksi yhdistyksen sihteeri Aatos Suomilammi kävi lävitse ne tärkeimmät kilpailut, jotka ovat Kaakonpiirin Videokilpailut maaliskuussa, sekä huhtikuussa liiton SM-kilpailut. Myllykosken Videokuvaajien ja Lappeenrannan filmi- ja videokuvaajien sivuilta löytyvät tarkemmat ohjeet osallistumisesta. Alustavasti suunniteltiin myös yhdistyksen oman yhteistuotanto-ohjelman tekemistä. Kari Vähävuori käynnistää käsikirjoituksen, josta lyhytelokuva valmistetaan.
 

Magnus näyttää kalevi Lundelille, miten alkukohtaus kuvataan.

Vuoden ensimmäisessä jäsenillassa vierailevana esitelmöitsijänä  oli taiteen maisteri ja elokuvaohjaaja Magnus Zweygberg, joka piti mielenkiintoisen harjoituksen liikkuvan kameran käytöstä. Magnus teki kaksi harjoitusryhmää, jotka saivat tehtäväksi valmistaa lyhyen kohtauksen, johon sisältyi yllättäviä käänteitä. Ideana oli kuvata koko kohtaus yhdellä kameraotolla purkkiin, siten että kamera liikkui pääosan esittäjien mukana ja edessä taltioiden tapahtuman.

Muutaman harjoituskerran jälkeen tehty varsinainen otto onnistui varsin hyvin, mitä nyt pieniä rajausvirheitä kuvaajille tuli. tämä johtui osaltaan ahtaista tiloista, joissa kameramies ei pääässyt käyttämään tilaa hyväkseen täysimääräisesti. Joka tapauksessa harjoitus osoitti sen, että tällä tavalla voi kuvata lyhytelokuvien lisäksi myös perhejuhlia ja saada niihin uusi näkökohtia. Editointivaiheessa tälläinen kuvaustyyli myös vähentää leikkaustarpeita ja hauskat/tärkeät jutut taltioituvat paremmin, kun kamera ei kuvaa pelkästään lyhyitä ottoja.

Sami Liimatainen miettii, miten ohjaisi alkukohtauksen.

Lahden Videokuvaajat ry:n  vuosikokous ja jäsenilta pidettiin 8.2.2011 klo 18.00 Kinoiiriksen Tammisalissa 

 

Vuosikokous hyväksyi vuoden 2011 toiminnan ja antoi tili ja vastuuvapauden hallitukselle erittäin mittavasta toiminnasta, jota tilivuoden aikana yhdistyksellä on ollut. Kokouksen jälkeen Aatos Suomilammi skannasi filmiskannerilla vanhoista diakuvista muutaman kuvan, jota Keijo Skippari käsitteli Photoshop kuvankäsittellyohjelmalla. Ensivaikutelma tästä edullisesta laitteesta oli positiivinen.

Keijo Skippari esitteli kokousväelle kaksi äänieditointiohjelmaa, joista Audacity on suomenkielinen ja ilmainen helppokäyttöinen ohjelma, jolla pystyy omiin äänitiedostoihin tekemään monia käyttökelpoisia säätöjä.

Ohessa on linkki ohjelman käyttöohjesivulle.

AVS Audioeditointiohjelma on jo ammattitason ohjelma, jossa on erikseen editointitila, efektitila ja miksaustila. Ohjelmassa on aloittelijalle käyttökelponen Auto correction ominaisuus, joka tekee audioraidasta automaattisesti useammalle käyttäjälle laadultaan riittävän hyvän korjatun ääniraidan, jossa voimakkuus ja dynamiikka ovat maksimaalisen hyvällä tasolla. Ohjelman käyttöliittymä on englanninkielinen, mutta pienellä vaivalla sen opettelu sujuu hyvin. Ohjelma osaa tuoda myös pelkän videon ääniraidan joka korjailun jälkeen tallentuu takaisin videoklippiin. Tietokonetta voi myös tämän ohjelman avulla käyttää vaikkapa nauhoitinlaitteena kytkemällä äänisisääntuloon mikrofoni ja nauhoittamalla esimerkiksi ohjelmaan selostus.

Ohessa linkki valmistajan sivuille

Jukka Mustonen esitteli kehittämänsä nettilähetysjärjestelmän, jolla voi tehdä suoria livelähetyksiä, sekä katsoa arkistosta vanhoja ohjelmia, kuten olemme tottuneet näkemään Ylen ja MTV:n nettisivuilta.Lähetyskokeilua voi katsoa nettiosoitteesta:http://www.fiste.fi/live/live.php?id=13
Vaihda explorer selain jos kuva ei näy

Jäsenilta oli keskiviikkona 14.3.2012 Kinoiiriksen tammisalissa Saimaankatu 12 Lahti
 

Lahden Kansanopiston elokuvalinjan vastuuopettaja Jorma Mehtonen kertoi meille editoinnin dramaturgiasta.

Esitys oli mielenkiintoinen ja avasi uusia oivalluksia videon viimeistelyyn

Tällaisia asiantuntijoita saamme Kari Vähävuoren ansiosta videokuvaajien jäseniltaan

 

Videokuvaajien huhtikuun jäsenilta pidettiin 11.4.2012 klo 18.00 Tammisalissa

 

Hannu Lehtonen, Future Retail Oy:stä esitteli Pinnaclen tuoteperheen eri versioita jäsenistölle, sekä edullisen suomenkielisen Avid Studio editointiohjelman, jota kerhon jäsenet voivat hankkia 85 euron kerhohintaan. Oman Pinnacle editointiohjelmistonsa voi päivittää Avid Studioksi 65 eurolla. Aikaisemmat Pinnacle editointiohjelmalla tehdyt projektit avautuvat myös Avid Studiossa. ( versiolla 12 ja siitä uudemmilla tehdyt).Ohjelmalle ominaista on
 -Pitkälle kehitetyt elokuvan editointityökalut, Smart Edit –toimintotila sekä aikajanan navigointitoiminto
- Tehokas medianhallintakirjasto, jonka avulla pystyt järjestämään videot, valokuvat ja äänitiedostot
- Mediaeditori, jolla voidaan tehdä korjauksia tai efektejä videoihin, valokuviin sekä äänitiedostoihin
- Rajoittamattomat aikajanaraidat vaativampaan editointiin ja sommitelmien luomiseen

Hannu esitteli myös erittäin mielenkiintoisia äänipuolen laitteita, joista mainittakoon Avid Recording Studio, ulkoinen USB-väylään kytkettävä boxi, joka pitää sisällään Pro Tools SE äänieditointiohjelmiston. Toinen äänipuolen softa, josta on monelle ohjelman tekijälle suuri hyöty, on suomenkielinen Magix Music Maker. Se on helppokäyttöinen musiikinsävellys- ja äänenkäsittelyohjelma. Äänileikkeiden tuonti,sijoittelu ja muokkaus ääniraidalle on helppoa.Ohjelmalla voi kätevästi tallentaa ääniä erilaisiin tiedostomuotoihin, sisältää paljon erilaisia ääniä; soittimia, sävelpätkiä yms.

 

Kahvitauon jälkeen Keijo Skippari kertoi dokumenttien teosta ja näytti erilaisia dokumentin aloittamistapoja. Katsoimme myös kerhon radio- ja tv-museoon tekemästä vierailusta dokumentin. Illan päätti erinomainen Aatos Suomilammin perhedokumentti, jonka Aatos oli itse suunnitellut ja leikannut.

Ville Helppi voitti itselleen Pinnacle Studio HD 15 editointiohjelman Avid käyttäjien lukumääräkyselyssä.
Voimakolmikko yhteiskuvassa.