Juttuarkisto
![]() Keijo ja Sirpa yhteispotretissa |
Lahden Videokuvaajien jäsenet menestyivät hyvin runovideokilpailussa
Sirpa Papinaho ja Keijo Skippari menestyivät hyvin valtakunnallisessa Nuoren Voiman Liiton kilpailussa, jonka palkintojenjakotilaisuus pidettiin 22.11.2011 Ravintola Dubrovinikissa, Helsingissä. Vaikkei kaksikko sijoittunutkaan kolmen parhaan joukkoon, niin sijoittuminen palkintoehdokkaiden joukkoon tässä kilpailussa oli hyvä suoritus.
Yhdeksän parasta videota esitettiin tiistai-iltana runsaan tekijäjoukon läsnäollessa. Kilpailuissa oli hyvinkin erilaisia videoita, mutta pääasiassa siinä näkyi nuorten tekijöiden kädenjälki.
KAAKONPIIRIN VIDEOKILPAILUT ON PIDETTY
Lahden Videokuvaajat menestyivät hyvin 17.3.2012 Myllykoskella pidetyissä Kaakonpiirin vuosikilpailuissa. Keijo Skippari voitti pääsarjan kilpailun elokuvalla " Kahden maailman välissä". Kari Vähävuori tuli kolmanneksi "Prinsessa" elokuvallaan. Keijo Skippari menestyi myös dokumenttisarjassa sijoittumalla toiseksi.
Tarkemmat tiedot löytyvät täältä
Lahden videokuvaajat vierailivat Lahden Radio- ja TV-museossa lauantaina 10.3.2012 klo 11.00
Helena Peippo esitteli museota ja sen toimintoja
Tilaisuudessa lahjoitettiin museon kokoelmiin mittaamattoman arvokas Panasonic NV-180 VHS-kenttänauhuri
Samalla haudattiin analoginen nauhatallennusformaatti ja pidettiin harras muistotilaisus menneen huipputekniikan muistoksi.
Mukana oli n.20 videokuvaajien jäsentä
Luovutusasiakirja on luettavissa tästä linkistä:
