Dokumenttielokuva Design From & For Kids Keijo Skipparin ja Marianne Valolan yhteisprojektina alkoi tammikuussa 2011 dokumenttielokuvan kuvaukset, jossa aiheena on lasten suunnittelemia, omaan elämäänsä sopivia kalusteita. Osa näistä suunnitelmista toteutetaan puuseppien johdolla Pro Puu Gallerian verstaalla. Pro Puu Galleriassa järjestetään myös aiheesta näyttely, jonka avajaiset ovat 1.3.2011.
Lasten suunnittelemat piirustukset, joihin on liitetty kertomus käyttötarkoituksesta, toimitetaan Pro Puu galleriaan helmikuun ensimmäisellä viikolla, jonka jälkeen suunnitelmat tarkistetaan ja aloitetaan valmistamaan verstaalla näyttelyyn tulevia kalusteita.
Ohjelman suunnitelusta vastaa muotoilija Marianne Valola. Marianne on vuonna 2009 ollut juontamassa MTV 3 kanavalla esitettyä 11-osaista sarjaa " Uniikki". Lahden Videokuvaajien jäseneksi hän liittyi vuoden alusta. Marianne on mukana myös Kellari Kinon toiminnassa sekä esiintynyt Janne Nykäsen Facebookiin tekemissä " Tosiuutiset" ohjelmassa näyttelijänä.
MTV 3:n Tila-ohjelma esittää myöhemmin keväällä 2011 projektista kertovan ohjelman.
|
 Marianne Valola juontamassa dokumenttiin tulevaa alkujuontoa Pro Puu Galleriassa |
 Uusi Lahti-lehden toimittaja tekemässä juttua Metsäkankaan päiväkodissa |
|
Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.