MINUN ELOKUVANI -ELOKUVA- JA KOULUTUSTAPAHTUMA 24.-25.9.2011

25.5.2011

Lähetä oma tai oppilaittesi elokuva 13.6.2011 mennessä Minun elokuvani -tapahtumaan, joka on suunnattu sekä aloitteleville harrastajille että jo lähes ammattilaistasoisille elokuvantekijöille. Tässä vuosittain järjestettävässä valtakunnallisessa tapahtumassa on keskeisintä elokuva-alan ammattilaisten antama suullinen ja kirjallinen palaute sekä heidän vetämänsä jatkokoulutus

Tapahtumapaikalle saapuvat saavat sekä kirjallisen että
suullisen palautteen elokuvastaan. Muille osallistujille lähetetään
kirjallinen palaute. Elokuvien pituutta, aihetta tai genreä ei ole rajattu.
Myös oppilastyöt ja niistä tehdyt koosteet ovat tervetulleita. Osallistujien
yläikäraja on 28 vuotta. Tapahtuma on hyvä jatke esimerkiksi koulujen ja
oppilaitosten elokuvakasvatustyölle.

Palautteenantajat:
ohjaajat Petri Kotwica, Zaida Bergroth ja AJ Annila, näyttelijä-ohjaajat
Lauri Nurkse ja Marjut Komulainen, animaatio-ohjaaja Kari Juusonen ja
animaationtekijä Maria Björklund.

Tapahtuma sisältää:
1. kirjallisen palautteen 250:lle ensimmäiselle elokuvalle
2. suullisen palautteenantotilaisuuden ja katselmuksen 24.-25.9.2011
3. jatkokoulutuskurssin osalle tapahtumaan osallistuneista, elokuva-alan
ammattilaisten antaman koulutuksen teema vaihtelee vuosittain
4. pyrimme saamaan esille nuorten tekemiä elokuvia, niitä on esitetty mm.
Yleisradiossa

Tapahtuman järjestäjä: Mediakasvatuskeskus Metka yhteistyökumppaneinaan
Finnkino ja Lasten ja nuorten kulttuuritalo Vernissa
Lisätiedot: www.mediametka.fi
040-593 5963 Tuija Westerholm