SM-kilpailut Kirkkonummella 2010
Filmi- ja Videokuvaajien Liitto ry:n mestaruuskilpailut pidettiin Kirkkonummella 17.4.2010.
Järjestäjinä toimineet Kirkkonummen Videoharrastajat olivat luoneet tapahtumalle oivat puitteet ja yleisöä oli seuraamassa elokuvia kiitettävän paljon. Elokuvat esitettiin kolmessa tunnin jaksossa. Ennen oman elokuvan esitystä sai elokuvan ohjaaja tai työryhmän jäsen kertoa lyhyesti elokuvasta. Elokuvat käsittelivät erittäin vaihtelevasti erilaisia genrejä. Joukossa oli draamaa, dokumentteja ja komediaa. Yleinen havainto oli, että huolellisemmmalla leikkauksella tai kuvauksella olisi moni elokuva ollut selkeästi parempi. Myös äänikentän rakentamiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
AVOIN SARJA
Avoimen sarjan voitti Hannu Niemisen ja Tapio Rissasen elokuva "Kotiinpaluu", josta tuomaristo totesi mm. näin: Karu runo ilman repliikkejä antaa tilaa katsojan omalle tulkinnalle. Hannu Nieminen on omien sanojensa mukaan erittäin osapäiväinen ohjaaja, joka tekee musiikkivideoita ja kokeellisia elokuvia:
Kotiinpaluu elokuvan voit katsoa tästä
Hopeinen harrastajaOskari meni Kirkkonumen videoharrastajien Matti Malisen elokuvalle " Erakon joulu" joka kertoo yksinäisestä erakosta, johon nuoret yrittävät ottaa kontaktia. Elokuvan lopussa nuoret menevät iltahämärässä erakon talolle ja laittavat oven edessä olevaan kuseen jouluvalot, sekä laskevat ovesta sisään hiiren erakon jouluvieraaksi.
Pronssinen harrastajaOskari meni myös Kirkko-
nummelaiselle elokuvalle " Etsivätoimisto Kohmo&Tälli, jonka ohjaajana toimi Ilse Wesén.
Näyttelijöinä toimivat Killinmäen palvelukeskuksen asukkaat olivat innolla mukana elokuvan teossa. Tuomaristo totesi elokuvasta seuraavaa: Yksinkertainen, toimiva ja hupaisa tarina. Hyvä rytmi ja tilojen käyttö. Kertojan käyttö tukee kokonaisuutta.
Killinmäen ryhmälle meni myös Suomilammi OY:n tunnustuspalkinto Etsivätoimisto Kohmo&Tälli ja Ravintola Kärpänen keitossa elokuvien teosta.
NUORTEN SARJA
Nuorten sarjassa oli yksi ainoa elokuva, mutta se oli sitäkin vaikuttavampi. Viime vuoden voittaja Sakari Mäkelä oli jälleen tehnyt koskettavan kauniin elokuvan " Käpy".
Elokuva on hiljainen draama vakavasti sairaan pojan ja hänen lapsuudenystävänsä, tytön, viimeisestä kohtaamisesta. Tuomaristo totesi elokuvasta seuraavaa: Hieno ja tiivis tarina hyvin toteutettuna. Kauniit kuvakulmat.
Sakarin vanhemmat Helena ja Pertti olivat myös saapuneet Kirkkonummelle seuraamaan festivaalielokuvia, sekä Sakarin palkitsemistilaisuutta.
Elokuvan tekijöiden mietteitä elokuvasta Käpy
Katso elokuva
ELOKUVAOPPILAIDEN SARJA
Elokuvaoppilaiden sarjan voitti Jussi Rautaniemi elokuvalla " Green Tea Leaves". Elokuva oli rauhallinen ja värikorjaus oli tehty aiheeseen sopivaksi. Tunnelma elokuvassa oli kiireetön ja korosti erityisesti sitä, että teenjuonti on vakava harrastus ja siihen kuuluvat tietyt perinteet. Monelle katselijalle tuli varmasti yllätyksenä se tieto, että teekannu lämmitetään kuumalla vedellä ennenkuin siihen lisätään teelehdet. Näin teen maku saadaan parhaiten valmiiseen teehen. Tuomariston mielestä dokumentin näkökulma olisi syventynyt, jos pääosassa olisi ollut henkilö, eikä tee.
MINUUTTISARJA
Minuuttisarjan Hannu Niemisen ohjaaman " Syysvirasto", on balladi syksystä ja virastoista. Elokuvassa virkailija mittaa IN-laatikosta ottamamiaan vihreitä vaahteranlehtiä, jotka ehtivät saada syksyn värin lehtiinsä ennen niiden laittamista Out-laatikkoon. Elokuvan ohjaajan näkemys "Syysvirastosta" löytyy "Näin tehtiin Kotiinpaluu" sivustolta. Tuomaristo piti tästä selkeästä ja oivaltavasta ideasta, jossa oli hyvä kuvaus ja lavastus. Hannu Nieminen oli kilpailujen paras elokuvantekijä kahdella kultaisella harrastelijaOskarillaan. Elokuvan voit katsoa tästä
Hopealle tuli Teemu Kajasteen ohjaama Maanantai ja pronssille ylti Kauko Vilkon "Oikaisu". Kauko Vilkko oli kilpailujen tuotteliain tekijä kolmella elokuvallaan.
Tälle sivustolle on koottu Filmi- ja Videokuvaajien Liiton pitämien kilpailujen tuloksia, samoin Unican, sekä eri festivaalien tuloksia, mikäli niissä on ollut liiton jäseniä kilpailemassa.