Kotiinpaluun synty
Kotiinpaluu kuvattiin helteisenä elokuisena sunnuntaina Tampereen Ylioppilasteatterin tiloissa. Tavoitteenamme oli tehdä sanatonta runoa elokuvan keinoin. Teemat olivat isoja, niin isoja että niihin helposti kompastuu. Yleisenä teemana taustalla oli elämän kiertokulku ja "miehen tie". Elokuva toteutettiin eräänlaisen rituaalin muotoon. Tarinan voi toivoaksemme ymmärtää monin tavoin ja sitä voi tulkita monesta kulmasta. Itse olen erityisesti sellaisten elokuvien ystävä, joita on hyvin vaikea pukea sanalliseen muotoon. Jos asian voi kertoa sanoin, miksi tehdä siitä elokuvaa...
Teimme Kotiinpaluun valaistuksen avulla eräänlaiseen epätilaan, valaistuun alueeseen keskellä mustuutta. Äänillä yritimme luoda illuusion isommasta tilasta, jonka katsoja voi kuvitella mielessään. Näyttelijöitä ohjattiin Kaurismäkeläiseen henkeen tyyliin "älkää nyt vaan vahingossakaan ilmehdi millään tavalla." Musiikkivalintana tango tuntui ainoalta oikealta.
Kotiinpaluu kuvattiin Canonin HD-kalustolla. Leikkaus ja jälkityöt askarreltiin Premiere Pro:lla ja ääniohjelmilla. Ystävämme Schbert teki elokuvan musiikit (www.schbert.net). Lämpimät kiitokset kaikille neljälle näyttelijälle !
Se hökötys joka tuodaan pyörillä sisään ja johon päähenkilö ryömii yrittää muuten olla jättiläiskokoinen siittiö. Tätä ei luultavasti kukaan ole huomannut. Huomasimme että ihmisen kokoisen siittiön rakentaminen on kovin haastavaa.
Syysvirasto puolestaan lähti liikkeelle mielikuvasta, jossa kasa lehtiä on kiinnitetty klemmarilla toisiinsa. Tästä pääsin kehitelmään virastosta, jossa kuivatetaan elämän vihreys kasaksi kuivia lehtiä. Tai sitten siinä elämän kiertokulku tekee työtään vääjäämättömällä tavalla. Muitakin tulokulmia tähän voi keksiä. Syysvirasto oli nopea projekti, kuvaukset taisivat kestää kaksi tuntia ja jälkityöt toisen mokoman. Matti Karlsson veti antautuneen pääosan ja samainen Schbert vastasi musiikista.
Kiitoksia tuomaristolle ymmärryksestä ja kannustuksesta sekä lämmin kiitos kaikille jotka jaksoitte näitä katsoa !
Hannu Nieminen
Ohjaaja
Kuvat: Tapani Lehtilä