Ruotsinpyhtään Ruukki

Kesäretki 21.8.2010

Ruotsinpyhtään elävä ruukkialue

Klo 10:00 32 henkinen ryhmä suunnisti linja-autolla Ruotsinpyhtäälle loppukesän kauniina kesäpäivänä. Sateen uhka leijui vielä Kouvolassa, kun matkaan lähdettiin. Perillä odotti aurinkoinen ja lämmin päivä.

Yhdistyksen sihteeri Into Nummila oli tulostanut netistä aimo annoksen alueen historiasta. Hän myös selosti matkaoppaan tavoin matkalla tulleita kyliä ja maisemia.

  

 

Päästyämme perille odotti meitä ruukkialueen rautarouva Virginia af Forselles. Hän otti ryhmän haltuunsa ja kuljetti meitä ruukkialueen nähtävyyksillä ja kertoi kohteiden tapahtumista, kuten aikanaan oli tapahtunut. Vesikäyttöiset vasarat olivat kunnioitusta herättäviä laitteita, joita ei nykyisen työturvallisuuden mukaan voisi käyttää ollenkaan.

Kierroksen jälkeen ryhmä ruokaili Ravintola Ruukinmyllyssä. Perunoita ja leipää olisi toivottu enemmän.

 

 

 

 

 

Seuraava kohteemme oli Eija Klaucke'n elämyspuutarha, joka oli vain kolmen kilometrin pässä. Tutustumiskäynnillä saimme käsityksen englantilaismallisesta puutarhasta ja sen mielenkiintoisista yksityiskohdista. Kaikki tämä oli rakennettu kiviseen metsään. Yllättävä kohde jo itsessään. Naisväkemme sai uusia ideoita puutarhan pidosta ja miehet motivaation kerhotoimintaan ;)

 

Retki oli kaikin puolin mukava ja päivä kului rattoisasti.

Seppo Liimatainen

Alueen esittely
Naulapaja
Puutarha metsässä